aina on vastoinkäymisten jälkeen sellainen olo, että kaikki loppuu siihen ja maailma räjähtää ja kaikkea. mutta kappas vain kus tässä vieläkin porhalletaan.. mä en vaan voi näyttää ihmisille miltä musta oikeasti tuntuu. en olisi halunnut herätä. en olisi halunnut puhua kenellekään mitään. silti heräsin ennen muita ja kuuliaisesti vastasin etäisiin tee oot elossa!! -huutoihin toisista huoneista. sitten kun ärrän pupuliini lähti niin se tuli kyselemään mun illasta. oliko kivaa, juu tosi ihkuu. puhuitko sille, ei en puhunut. lääppikö se jotain muikkelia sielä, juu lääppi. naurahdan huolettomasti ja harhautan kyselemällä ensimmäisestä saunaillasta. ja sitten kun myöhemmin joku kyselee siitä yhdestä jäbästä, do not want to talk about it - kitos

tämän hetkisillä eväillä haluaisin vain, että mua odotettaisi tulevaksi, kun hoipun yöllä kotiin. tai edes heräisi ja halaisi, pörröttäisi ehkä tukkaakin ja varmistaisi kaiken olevan ookoo. sitten voisin avoimesti vuodattaa humalansekaiset ajatukseni ja mua ymmärrettäisiin ja lohdutettaisiin. jos joku oli ollut taas munapää. haistatettais paskat moiselle, koska siitä tulee parempi mieli. peiteltäisi sänkyyn ja vakuutettaisiin kaiken vielä järjestyvän. aamulla kaikki olisi taas hyvin

voisikin kaiken ikävän nukkua pois

mut olin ihan iloinen siitä, että aa kuitenkin aamulla txt oonko okei. ja harhauttamisista huolimatta tivasi ja lohdutteli, että kyllä se mun unelmien prinssi ratsastaa auringonlaskusta pelastamaan mut kun sitä vähiten odotan (ja sanoi estävänsä mun 1/54 kissan hankinnan). mutta kun en edes etsimällä etsi silleesti yhtään mitään tai ketään. ne vaan jotka on onnettomasti osuneet kohdalle, on ihme koksakkereita. ei pysty ymmärtämään

tyhmintä on vaan se, että nuo yhdet hokee koko aika uu uu teelle pitää löytää mies, haluun löytää sulle jonkun miehen, te sopisitte niin hyvin yhteen jne.. just joo, tuommoiset puheet ei varsinkaan  auta asiaa. rasittavaa. oon vähän sitä mieltä, että jutut tulee jos ovat tullakseen. ja on muutamaan otteeseen jo huomattu, että ei oo kauhian hyvin toiminnu noi olisitteniinihkuiyhdessä -jutut. 

välillä kelaan onko tää kaikki maailman vastaisku mun tyhmyyttä kohtaan. kun tapasin kahdesti yhden todella mukavan ja somaisen pojan helsingissä syksyllä. sitten kun olin muuttanut pois, joulun aikoihin hän txt että haluisinko nähdä ja mennä elokuviin taas tms. vastasin kyllä mikä ettei, milloinka jne. mutta seuraavaan viestiin en vastannut. miksi?? mua pelotti kertoa, että muutin pois kus olin onneton siellä. ja ajattelin ettei siitä mitään tulisi, koska asuisin tarpeeksi kaukana tapaamisien onnistumisesta. pelotti ja ahdisti muutenkin. nyt mua kaduttaa todella paljon ja oon tosi pahoillaan, kun aiheutin ehkä mielipahaa. olisipa hän txt uudelleen ja kysellyt perään, vaikka että sainko viestin. ääh. pitäisikö lähettää sähköposti tai jotain ja kertoa asian laita ja toivoa ettei hän vihaa mua tai jotain? täytyy miettiä

paha mieli taas. miksi pitää ajatella aina kaikkea ennenku menee nukkumaan (no siksi että saa olla hetken yksin)